perjantai, 25. helmikuuta 2011

Ompeluhommissa

Kovat pakkaset ja hiukan höllempi tahti koulussa saivat minut eilen illalla tarttumaan yhteen lempiharrastuksistani: ompelemiseen. Olen jo pidempään suunnitellut Brunolle uutta talvitakkia, vanhoista kun on täytteet alkaneet mennä lyttyyn ja siten takkien lämmöneristävyys huonontunut. Takin pitäisi olla paitsi todella lämmin, myös mahdollisimman kevyt ja sen kanssa olisi päästävä vaivattomasti liikkumaan. Lopulta päädyin tekemään untuvatakin. :) Saimme joululahjaksi uudet ihanat untuvapeitot, joten tein käyttämättömäksi jääneestä jo parhaat päivänsä nähneestä peitosta sisuksen. Vuori- ja päälliskangaskin olivat muista töistä yli jääneistä paloista, joten ostettavaksi jäi vain kanttausnauhaa (3 e). Varsin hyvä hinta "räätälin" tekemästä untuvatakista. :) Takkia on jo testattu, ja se tuntuu olevan mieleinen. Erityisesti edellisen mallin perusteella paranneltu huppu on ollut menestys: nyt korvat pysyvät viimalta suojassa ilman, että ne menevät lyttyyn ollenkaan. Vesper oli tottakai aktiivisesti mukana kaikissa takin tekovaiheissa sovittamista lukuun ottamatta. :) Niin kauan ompelu taitaa olla ok Vespullekin, kunnes joutuu itse pukemaan jonkun tekeleen päälle. :)



2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

voi että miten taitava olet ompelemaan!

Maria kirjoitti...

Kiitos. :)