Saavuimme eilen kotiin ja heti aamulla lähdimme Purina-areenalle treenaamaan. Kontaktit on nyt saatava viimeisteltyä! Muut esteet ovat kisakunnossa, mutta kontakteilla on vielä hiukan loppuviilausta: lisää varmuutta ja itsenäisyyttä pitäisi saada. Keinu on lisäksi ollut vaiheessa jo pitkään, joten pieni ryhtiliike on paikallaan! :) Tavoitteeksi asetan, että toukokuun loppuun mennessä myös kontaktiesteet ovat kisakunnossa.
Tänään teimme puomin alastulolla radanomaisuutta: puomin jälkeen oli putki ja onnistuneesta kontaktista vapautin putkeen. Tarkoituksena tässä on siis muuttaa palkka lelusta seuraavaksi esteeksi. Samalla olen pyrkinyt myös pois kontaktien käskyttämisestä eli koiran pitää tehdä kontakti ilman erityistä käskyä. Vesper oli aluksi hiukan hukassa, mutta lopussa teki jo hienoja suorituksia. Pitäisi vaan päästä usein kentälle, jotta varmuutta tulisi lisää.
Keinun Vesper periaatteessa jo osaakin, mutta varmuutta tarvitaan lisää. Tänään teimme keinua siten, että alastulo rämähtää maksipöydälle. Pöydällä odotti palkka (nami) ja 2 on 2 offista vapautin pois. Aluksi meni ravilla palkalle, lopussa laukalla. Seuraavaksi voisimme tehdä ensin pari toistoa maksipöydällä ja sitten siirtyä minipöydälle. :)
Nyt lähdemme Annan ja Hääriksen kanssa palauttavalle kävelylle ja sen jälkeen haukut saavat kesätukat. :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti