Seuraaminen: kontakti pysyi koko ajan, käännökset vasemmalle hienoja ja hirveä into tekemiseen. :) Jatkossa treenattava ainakin oikealle kääntymistä, ei ollut oikein terävä ja koira oli hiukan kysymysmerkkinä.
Liikkeestä maahan: Tehtiin kokeenomaisesti, meni ok. Meni maahan heti käskystä, mutta on tippunut alas nopeamminkin. En kuitenkaan jäänyt hinkkaamaan, koska kokonaiseksi liikkeeksi oli ihan hyvä, "hitaus" ei varmaan edes tiputtaisi alokasluokassa pisteitä. Jatkossa maahanmenon muistuttelua yksittäisenä treeninä.
Liikkeestä seiso: karmea! Valui ainakin kolme askelta käskyn jälkeen, joten vapautin ilman palkkaa. Tehtiin sitten hiukan käskyn muistuttelua ja sitten uudelleen kokeenomaisesti. Paransi, mutta tarvitaan lisää treeniä, jotta saa varmuutta käskyyn.
Paikkamakuu: ok. Vestu suoritti paikkamakuuta, kun minä laitoin treenikamoja valmiiksi muita liikkeitä varten. Pysyi suorassa ja piti ensimmäistä kertaa ulkona kontaktin koko ajan kovasta häiriöstä huolimatta (ympärillä pyöri ja kiljui pieniä lapsia, kentällä pyöräili ihmisiä sun muuta). Aika ei kyllä ollut kahtakaan minuuttia, mutta olin silti iloinen hienosta keskittymisestä.
Nouto: kapulan pitämistä käskystä koiran istuessa. Vestulla oli tässä vaiheessa jo niin hirveän kuuma, että läähätti kapula suussa. Yritys oli hyvä ja suoritus intensiivinen ja keskittynyt, mutta itsellä meinasi pettää pokka touhua katsellessa. Note to myself: noutotreenit ensi kerralla treenien alkuun.
Luoksetulo: Kokeilin loppuun luoksetuloa, joka on siis lähiaikoina muuttunut bravuuristamme mahalaskuksi. Mitä lie nyt on taas tapahtunut, mutta V on palannut normaaliin moodiinsa, jossa luoksetulo on se helpoin ja varmin liike. Toivottavasti hetkellinen taantuminen on nyt todella voitettu.

2 kommenttia:
Hienoa, täältä maaseudulta toivotetaan teille molemmille intoa ja potkua niin agi- kuin toko-treeneihin!
Kiitos, samoin teille! :)
Lähetä kommentti