Huh, kevään viimeinenkin tentti on nyt onnistuneesti takana ja edessä häämöttävät leppoisat kesälomaviikot. Vai pitäisikö sanoa "leppoisat" (mihinkäs seepra raidoistaan pääsisi...), mutta lomaviikot nyt ainakin. Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista, mutta aika ei ole millään riittänyt blogin päivittämiseen. No, tässä pähkinänkuoressa toukokuun alun tapahtumat:
Brunon ihokontrolli
Saimme eläinlääkäriltä pelkkää hyvää palautetta. :) Bruno oli saanut 0,5 kg lisää lihasmassaa kortisonin kutistamien lihasten tilalle, maksa-arvot olivat tippuneet TODELLA paljon, iho alkanut uusiutumaan ja karva alkanut kasvaa hiljalleen takaisin. Jokainen koiranomistaja voi varmaan kuvitella, kuinka mahtavaa on monen vuoden epätietoisuuden jälkeen saada koiralle oikea diagnoosi, oikea hoito ja sitä kautta koira kuntoon.
Brunon tervehtymisen on kyllä huomannut kotonakin: lenkki-into ja fyysinen kestävyys on parantunut hirmuisesti ja ajatustyötäkin kaivataan (rehellisemmin sanottuna vaaditaan) taas kuin nuorena. Erityinen ilon hetki oli viime maanantaina, kun Bruno yli vuoden tauon jälkeen pomppasi tuolille keveästi kuin aropupu. Viime aikoina herra B:n kanssa on tosin ilmennyt aivan uudenlaisia ongelmia: lisääntynyttä itsepäisyyttä lenkeillä sekä komentavaa räksytystä jos a) huomiota tai b) tekemistä ei tule riittävästi. Onneksi koiravanhuksen kohdalla huonokäytöksisyyden kokee puhtaasti hellyttäväksi toiminnaksi ja osoitukseksi virkeydestä. :D
Vespun agitreenit uudessa ryhmässä
Olemme olleet nyt kahdesti uudessa ryhmässämme ja treenaus maistuu kyllä niin hyvältä. Kouluttajat ovat todella innostavia, kannustavia ja samalla vaativia. Treenit ovat olleet meille todella hyödyllisiä ja vaikeusaste on ollut meille sopiva. Lisäksi ryhmässä on hyvä yhteishenki ja olen tutustunut ryhmäläisiin jo kivasti. Teen treeneistä oman postauksen, kunhan saan ratapiirrokset kuvatiedostoina. :)
Vespu fyssarilla
Eilinen käynti fyssarilla ei ollutkaan yhtä kivaa kuultavaa kuin B:n dermatologikäynti. :/ Tiesin kyllä odottaakin jumeja, sillä kotijumpat ovat viime aikojen kiireiden takia kärsineet ja lisäksi ekoissa ryhmätreeneissä Vestu kaahasi aivan täysillä jyrkästä kulmasta puomille ja kaatui rintakehälleen jo ylösmenolla. Ilmaan jäi leijailemaan vain V:n valkoisia karvoja, kun koira sinkosi puomille uudelleen ja jäi odottelemaan loppuun 2 on 2 offiin.
Fyssari löysi erityisesti rintarangasta ja yläselän lihaksista lukkoja ja jumeja. Käsittely oli välillä Vestulle selkeästi epämiellyttävää. :( Onneksi lukot saatiin avattua ja saimme rintarangan liikkuvuutta ylläpitäviä jumppia kotiinkin. Nyt vain täytyy varmistaa, että aikaa kotijumpille, akupunktiolle ja venyttelylle todellakin löytyy.
Muuta höpinää
K9:n seuramestaruudet jäivät meidän osalta valitettavasti väliin. Hirveästi teki mieli mennä. :( Vestulla alkoi juoksut nyt, ja alkoivatkin hyvään saumaan tuon lihashuollon kannalta. Muutaman viikon päästä palataan treenikentille entistä ehompina!
Tässä nämä pikapäivitykset, nyt kannustamaan Suomi jääkiekon finaaliin! Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

2 kommenttia:
Ihana kuulla Brunon kohentuneesta voinnista, vaikken koiraa itse tunnekaan! Mutta pystyn niin hyvin samastumaan omistajan tunteeseen.
Toivottavasti Vesperin lukot ja jumit aukeavat ja voitte juoksujen jälkeen jatkaa samaa vauhtia kuin ennenkin! :)
Hienoa, että Brunon olo on kohentunut! Voin vain kuvitella sen helpotuksen tunteen! :)
Lähetä kommentti